TeliaSonera on ruotsalainen julkinen osakeyhtiö, jota säätelevät Ruotsin osakeyhtiölaki ja yhtiön yhtiöjärjestys. Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokoukset ovat korkein päätöksentekoelin, jossa omistajat käyttävät osakeomistukseen perustuvaa valtaansa. Yhtiökokouksissa yksi osake vastaa yhtä ääntä. Yhtiökokous pidetään Tukholmassa, koska se on TeliaSoneran kotipaikka.
Varsinainen yhtiökokous päättää esimerkiksi yhtiön voitonjaosta sekä hallituksen ja toimitusjohtajan vastuuvapaudesta. Lisäksi yhtiökokous nimittää hallituksen ja tilintarkastajat ja päättää hallituksen ja tilintarkastajien palkkioista. Nämä päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Lisäksi osakkeenomistajat päättävät varsinaisissa ja ylimääräisissä yhtiökokouksissa mm. osakeanneista, optio-ohjelmista ja omien osakkeiden hankinnasta.
Yhtiökokouskutsu julkaistaan aina ruotsalaisissa Svenska Dagbladet, Dagens Nyheter ja Post- och Inrikes Tidningar -sanomalehdissä sekä lehdistötiedotteessa. Se voidaan julkaista myös muissa sanomalehdissä, esimerkiksi Suomessa. Kokouskutsu julkaistaan myös TeliaSoneran Internet-sivuilla osoitteessa www.teliasonera.fi. Osakkeenomistajille ei yleensä lähetetä erillistä yhtiökokouskutsua. Yhtiökokouksessa tehdyt päätökset julkaistaan lehdistötiedotteessa heti kokouksen päättymisen jälkeen. Yhtiökokous pidetään Tukholmassa, Ruotsissa, koska se on TeliaSoneran kotipaikka.